Vanhanajan joulutunnelmaa Helsingin vanhimmassa puutalossa

Koe joulun taikaa Helsingin vanhimmassa puutalossa. Ruiskumestarin talon joulukausi alkaa keskiviikkona 25.11.2026 ja jatkuu sunnuntaihin 3.1.2027 asti. Tunnelmalliseen kotimuseoon on aina vapaa pääsy ja ovet ovat avoinna keskiviikosta perjantaihin klo 13–18 sekä viikonloppuisin klo 11–17.
Helsingin vanhin säilynyt puutalo somistetaan jälleen 1800-luvun puolivälin jouluasuun. Keittiössä leijuvat joulun mausteiset tuoksut, kamarissa valmistellaan lahjapaketteja arvoitusrunoineen ja salissa pieni, kynttilöin ja pikkuleivin koristettu joulukuusi on ajan tapaan pöydällä.
Kamarissa askarrellaan kuusenkaramelleja
Joulukuusi vakiintui 1800-luvun jälkipuolella Helsingin säätyläiskotien joulutavaksi. Monissa perheissä kuusenkoristeet tehtiin itse joka vuosi, ja joululehdissä annettiin askarteluvinkkejä. Koreat kuusenkaramellit olivat lasten suosikkeja, ja niitä askarrellaan museon kamarissa kahtena sunnuntaina 29.11. ja 20.12. klo 14.
Topeliuksen joulusadut henkivät romantiikan aikaa
Suomen tuotteliain ja monipuolisin kynäniekka 1800-luvulla oli Zachris Topelius, toimittaja, kirjailija, runoilija ja vieläpä historianprofessorikin. Monille tutuin hän lienee silti satusetänä, jonka tarinat ovat kiehtoneet lapsia jo yli puolitoista vuosisataa. Muutamat Topeliuksen rakastetuimmat sadut sijoittuvat joulun ja talven maisemiin, ja niitä kuullaan museon kamarissa lauantaisin 28.11., 5.12., 12.12., 19.12., 2.1. sekä sunnuntaisin 27.12. ja 3.1. klo 14.
Ruiskumestarin talon joulutapahtuma
Sunnuntaina 13.12. klo 12–15 Ruiskumestarin talossa voi nauttia 1860-luvun joulutunnelmasta, nuuhkia joulun tuoksuja ja keskustella asiantuntevien oppaiden kanssa talon vaiheista ja joulunvietosta ennen vanhaan. Piharakennuksen kamarissa askarrellaan vanhanajan kuusenkaramelleja. Pihalla kuullaan klo 13 ja 14 Wiipurilaisen Osakunnan Laulajien tuplakvartetin jouluisia säveliä.
Ruiskumestarin talon joulu
25.11.2026–3.1.2027
Kristianinkatu 12, Helsinki
Vapaa pääsy
Joulun aukioloajat
ke–pe klo 13–18
la–su klo 11–17
Kuva: Maija Astikainen / Helsingin kaupunginmuseo
