Ruiskumestarin talon historiaa
Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuonna 1812. Uuden asemakaavan pohjalta kaupunki alkoi laajeta eri suuntiin, myös Kruununhaan aiemmin laidunmaina olleeseen pohjoisosaan.
Pienporvarit, käsityöläiset ja pikkuvirkamiehet rakensivat kodeikseen vaatimattomia puutaloja karun Siltavuoren rinteille, silloisen Helsingin syrjäiselle pohjoislaidalle. Niistä ainoana on nykyaikaan säilynyt osoitteessa Kristianinkatu 12 sijaitseva talo. Se on kantakaupungin vanhin puinen asuinrakennus.
Talon rakennutti merimiehen leski Christina Wörtin. Tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta vuonna 1818 se on ollut jo paikoillaan. Talon huonejärjestys vastasi nykyistä, mutta ulkoseinät oli alun perin punamullattu ja talossa oli aumakatto. Kuistia ei ollut.
Tontilla on alusta asti ollut piharakennus, jota on käytetty eri aikoina saunana, leivintupana ja asuntona. Tontin perällä oli ulkorakennus, jossa sijaitsivat talli, navetta, vaunu- ja puuvaja sekä ulkohuoneet. Tontilla oli myös kaivo.
Wörtinin jälkeen kiinteistöllä oli useita lyhytaikaisia omistajia, joista osa ei asunut talossa itse vaan vuokrasi sitä muille. Vuonna 1859 tontin rakennuksineen osti Alexander Wickholm. Hän toimi tuolloin ruiskumestarina ja vastasi muun muassa kaupungin palokalustosta ja nuohouksen valvonnasta. Wickholmin perheeseen kuuluivat Erika-vaimo sekä lapset Augusta, Alexander ja Frans. Vuonna 1863 perhe muutti raatihuoneelle, jonka vahtimestariksi Alexander Wickholm pääsi. Kristianinkadun talot annettiin vuokralle.
Vuonna 1868 Wickholm suunnitteli talon laajentamista, mutta vain katon muuttaminen satulakatoksi ja ullakon avartaminen toteutuivat. Vuonna 1870 perhe muutti takaisin Kristianinkadulle. Siellä kaupunginvoudiksi edennyt Alexander Wickholm asui loppuikänsä vuoteen 1896 asti.
Wickholmin tytär Augusta Nevalainen peri tontin rakennuksineen. Hän kunnostutti puutalot, uusi tulisijoja ja muutti päärakennuksen avokuistin umpinaiseksi. Vuonna 1905 hän antoi purkaa talousrakennukset tontin perältä ja rakennutti niiden tilalle kolmikerroksisen kivitalon, jossa oli vuokra-asuntoja.
Augusta Nevalaisen kuoltua vuonna 1912 talo siirtyi hänen Martta-tyttärelleen, joka muutti myöhemmin sukunimensä Bröyeriksi. Pitkään ulkomailla ja muualla Helsingissä asunut tanssitaiteilija Martta Bröyer muutti takaisin taloon 1956. Vuonna 1974 hän myi kulttuuri- ja rakennushistoriallisesti arvokkaan kiinteistön Helsingin kaupungille.
Perusteellisen tutkimuksen ja restauroinnin jälkeen Helsingin kaupunginmuseo avasi puurakennukset Ruiskumestarin taloksi nimettynä museona vuonna 1980. Sittemmin taloja ja museota on korjattu ja uudistettu pari kertaa, viimeksi vuosina 2016–17.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Hårdh C. A. / 1870. Kuvassa Kaupunginvouti Alexander Wickholmin perhe.